Produced by Tapio Riikonen
Kertoeli
TEA [Toini Topelius]
Kustannusosakeyhti Otava, Helsinki, 1890.
J. Simeliuksen perillisten kirjapaino-osakeyhtiö.
Mitä ajattelee nuori koivu kun se keväällä tuntee avaran maailmanraitisten tuulten suhisevan lehdissään; mitä arvelee umpu, kun setuntee päivä päivältä yhä enemmän aukenevansa kasteesta japäiväpaisteesta; mitä tuumaa kananpoika, kun se ihmetellen kömpiikuorestaan; miltä tuntuu perhosen mieli, kun se ensi kertaa koetteleenuoria tuoreita siipiään päiväpaisteessa ja raittiissa ilmassa; mitämiettii tyttönen, kun hän on ennättänyt nuoruuden kynnykselle jaikävöiden haluaa syliinsä sulkea tuntematonta tulevaisuutta?
Ken tietää tämän?
Seuraaville lehdille olen koettanut piirtää osan niitä mielentiloja jatunteita, jotka kummallisten, outojen lintujen tavalla liitelevätlapsuuden ja nuoruuden rajalla. Niitä on vaikea pyytää ja ehkä enolekaan onnistunut. Olen ensimmäisenä valmis myöntämään, ettei sitä,mitä tytön sydämmessä on hienointa, se mikä on hänelle kaikkein pyhintäja kalleinta ja jota tahtoisin kutsua lapsuuden enkelin jäljiksi hänensielussaan — koskaan voi selittää ja koskettaa. Sillä se on senäkymätön, hänelle itselleen puoleksi tuntematon lanka, joka sitoohänet hänen elämänsä alkuun ja päämäärään — Jumalaan.
Kuitenkin olen koettanut viitata siihen edesvastaukseen, joka teitäodottaa elämässä. Elkää siitä säikähtykö. Vasta silloin kun tunnemmeitseämme ei ainoastaan iloisiksi lapsiksi, vaan ihmisiksi, joilla ontärkeä tehtävä, — vasta silloin saa elämämme oikean muodon jasisällön.
Nuoret lapset! Reippaat tytöt! Elämä on niin suurta ja rikasta jamaailma niin ihana. Nauttikaa niitä, mutta oi sidotuin silmin.Rakastakaa, uskokaa, toivokaa ja tehkää työtä rohkein sydämmin, — kasse on tehtävänne!
Tässä kertomuksessa esiintyy melkein yksinomaisesti tyttöjä ja siihenon syynä se, että se alkuperäisesti oli aiottu "Nya Trollsländan"nimistä sanomalehteä varten, jatkoksi erääsen samassa lehdessä olleesenkertomukseen poikien kumppanuudesta. Mutta kun se kasvoi liian isoksiTrollsländaa varten, täytyi sen lähteä maailmalle eri kirjasena.
Helsingissä Marraskuulla 1889.
Tekijä.
No, Bella, joko nyt ensimmäisenä aamuna myöhästytään koulusta? —murisi Leena ja rumautti halot uunin eteen. — Kello käy kahdeksatta,ja muut ovat jo kahvipöydässä.
Bella nousi istualleen ja hieroi silmiänsä. Olihan nyt 15 päiväTammikuuta. Ja se oli häneltä vähällä unhottua! Joululuvalla oli häntottunut nukkumaan näin kauan. — Kahdeksatta! Hyväinen aika, mitä äitinyt sanoisi? Bella oli eilen luvannut hakata sokuria ja ommella parinappia Pentin liiviin, ennenkuin hän menisi kouluun. Nyt kysyttiinsukkeluutta.
— Leena kulta, kylpy tänne! En uskalla kai olla kylpemättä.
Hän pistihe rohkeasti kylmään veteen, hankasi itsensä karkeallapyyhinliinalla, kunnes oli punainen kuin krapu ja tuota pikaa oli hänvaatteissa. Tukan järjestämiseen ei mennyt paljon aikaa, se oli onneksilyhyt, ja nyt oli hän valmis.
Ruokasalissa olivat vanhemmat ja sisarukset jo kahvipöydässä, kun Bellatuli. Äiti osoitti hymyillen sokuriastiaa, joka oli täyttänyt itsensä,ja Pentti nyki nappejaan, joita hän oli ommellut niin vahvallarihmalla, että siihen olisi voinut ripustaa naulan painoja. Pienetsiskot, Lulle, Liisi ja Helmi takertuivat häneen kertoakseen asioitaan,ja kotvan aikaa kului, e